Arkisto | syyskuu, 2012

Tieto- ja viestintätekniikkakurssin 2. blogipostaus

28 syys

Kolmella viimeisellä luennolla aiheena oli opetuksen uudet ympäristöt ja teknologiat, opetuksen uudet mallit ja teoriat sekä tietotekniikan opetuskäytön suunnittelu.

Keskustelimme muun muassa siitä, että uhkaako teknologia opettajan työtä ja vahvistaako se jo ennestään opettajajohtoista opetusta. Mielestäni teknologia ei uhkaa opettajan työtä. Parhaatkaan teknologialaitteet eivät voi korvata opettajaa, vaan ne voivat täydentää opetusta. Joku sanoi luennolla hyvin: ”Jotkut opettajat voivat kokea teknologian uhkaavaksi, mutta se ei uhkaa opettajan työtä.” Kysymys siitä, että vahvistaako teknologia jo ennestään opettajajohtoista työtä riippuu tietenkin siitä, että mistä laitteesta on kyse. Jos kaikille oppilaille on mahdollisuus tarjota omat työskentelyvälineet, kuten tietokoneita ja iPadeja, niin silloin opetuksen ei tarvitse olla ollenkaan opettajakeskeistä. Luennolla kuitenkin joku muistutti, että ellei kaikille oppilaille ole mahdollista antaa omaa laitetta käyttöön, niin teknologia vahvistaa jo ennestään opettajajohtoista opetusta.

Petri Riikonen kertoo blogiartikkelissaan ”Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä?” miten Will Richardson on kritisoinut TED- esitelmässään ja TED- kirjassa Why School? asioiden opettamista oppilaille kouluissa. Richardsonin mielestä lapsien ei tarvitsisi oppia koulussa ”sellaisia asioita kuin että monsuunit vaikuttavat intialaisen Gupta- valtakunnan kehitykseen”. Hän pitää oppimista tärkeämpänä asiana rakkautta oppimiseen ja taitoa asioiden selville ottamiseen modernien välineiden avulla. Richardsonin kirjassa myös esiintyy motto ”Don’t teach my child science; instead, teach my child how to learn science.” Tässä asiassa en ole ollenkaan samaa mieltä Richardsonin kanssa. Olen sitä mieltä, että lasten ehdottomasti tulisi oppia koulussa tärkeitä tietokokonaisuuksia ja saada perustietopohjan, jotta saisi tarvittavan ymmärryksen maailmasta osatakseen elää ja toimia siinä.

Riikonenkin toteaa: ”Netti on kyllä osaavasti käytettynä erinomainen väline tietojen tarkistamiseen ja päivittämiseen ja oman aiemman tietouden lisäämiseen. Mutta kaikki nämä toimivat kunnolla vain, jos on aiempaa tietopohjaa, jolle rakentaa.” Olen samaa mieltä Riikosen kanssa. Internet on todellakin hyödyllinen väline, kun halutaan ottaa selvää jostakin asiasta ja laajentaa aiempaa tietoaan. Mutta miten löytää oikeita kysymyksiä ja kiinnostusta aiheeseen, ellei minkäänlaista aikaisempaa tietoa ole? Ellei kouluissa opetettaisi tietokokonaisuuksia, silloin käy helposti niin, että lasten tieto on pelkästään sirpaloitunutta tietoa ilman minkäänlaista kokonaisuuden tajua. Richardsonin kanssa olen kuitenkin siinä samaa mieltä, että lapselle tulisi opettaa rakkautta oppimiseen ja tiedonhakutaitoja, mutta näiden asioiden opettaminen ei tulisi kuitenkaan syrjäyttää tärkeiden kokonaisuuksien oppimista.

Vesa Linja-Aho kirjoittaa blogiartikkelissaan ”Sulautuva oppiminen vai bulimiaoppiminen – Terveisiä Sulautuvan opetuksen seminaarista 2011” siitä, mitä seminaarissa käsiteltiin. ”Professori Kirsti Lonka kertoi oppimiskulttuurin muutoksesta. […] Jos oikein muistan, niin Kirstin tärkeimpiä pointteja oli, että nuorten pitäisi saada käyttää samoja vehkeitä opiskelussa mitä he jo muutenkin käyttävät vapaa-aikanaan. Ja juuri tämä on, jos oikein ymmärsin, sulautuvan oppimisen määritelmä: sen sijaan, että jaettaisiin oppiminen luokkahuoneoppimiseen ja verkkokursseihin, niin lähdetään siitä, että oppimista tapahtuu kaikkialla, luokkahuoneesta Facebookiin.”

Mielestäni tavalliseen luokkahuoneoppimiseen voidaan ottaa mukaan tieto- ja viestintätekniikan välineitä, eikä niiden tarvitse ainoastaan sijoittua koulun TVT- tunneille tai verkkokursseihin. Mutta kuten aiemmassa blogipostauksessa kirjoitinkin, niin opetuksessa ei tulisi keskittyä liikaa teknologiaan, vaan tulisi keskittyä myös muunlaiseen toimintaan. Facebook ei kuitenkaan mielestäni ole kaikkein paras oppimisväline, itse en ainakaan käyttäisi sitä opetuksessa. Ensinnäkään kaikki eivät halua luoda itselleen Facebook-tiliä, eikä siihen mielestäni tulisi ketään pakottaa. Toiseksi, jos Facebook toimisi opetusvälineenä, niin oppilaille varmasti tulisi helposti houkutuksia tehdä Facebookissa muitakin asioita, kuin pelkästään opetukseen liittyviä asioita. Opettajalla voisi olla vaikeaa seurata, että kaikki oppilaat todellakin tekevät opetukseen liittyviä tehtäviä. Siksi mielestäni virtuaaliset oppimisympäristöt tulisi sijoittaa jonnekin muualle, missä ei ole yhtä paljon vapaa-ajan käyttömahdollisuuksia.

Yhdellä luennolla esiteltiin Applen oppimispelejä, joiden avulla voidaan leikin varjolla harjoitella esimerkiksi englantia, matematiikkaa, äidinkieltä jne. Näitä pelejä voisin kuitenkin hyvinkin käyttää opetuksessa. Lapsille näiden pelejen pelaaminen on varmaankin enemmän viihdettä, mutta he kuitenin harjoittelevat pelaamisen aikana tiettyjä opetukseen liittyviä asioita. Applen oppimispelit sopivat mielestäni erinomaisesti ”ylimääräiseksi tehtäväksi” kun oppilaat ovat saaneet tehtyä muut oppitunnilla tehtävät harjoitukset.

Lähteet:

Riikonen, P. (2012). Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä? Blogikirjoitus. http://www.tiede.fi/blog/2012/09/15/miksi-koulussa-pitaa-muistaa-vaikka-kaikki-loytyy-netista

Linja-Aho, V. (2011). Sulautuva oppiminen vai bulimiaoppiminen? – Terveisiä Sulautuvan opetuksen seminaarista 2011. Blogikirjoitus. http://linja-aho.blogspot.fi/2011/03/sulautuva-oppiminen-vai.html

Tieto- ja viestintätekniikkakurssin 1. postaus

25 syys

Tieto- ja viestintätekniikan kurssin kahdella ensimmäisellä luennolla käsittelimme tieto- ja viestintätekniikan käyttöä kouluopetuksessa sekä yhteiskunnallisia näkökulmia aiheesta.

Omana peruskouluaikanani ei tietenkään ollut käytössä yhtä paljon tieto- ja viestintätekniikkaa, kuin mitä tänä päivänä on. Alakoulun loppupuolella tieto- ja viestintätekniikan käyttö lisääntyi, sillä saimme usein tehtäväksemme tehdä erilaisia projekteja eri aiheisiin liittyen, joissa useimmiten käytimme erilaisia tieto- ja viestintätekniikkalaitteita, kuten internettiä, televisiota ja videokameroita. Haimme usein tietoa projekteihimme tiedonhakuohjelman Altavistan kautta. Joskus tehtävänämme oli kuvata videoita, joita sitten näytimme projektin päättyessä muille luokkalaisille. Tietokoneet, piirtoheittimet, televisiot, videonauhurit (ja myöhemmin DVD-soittimet) olivat käytössä opetuksessa myös yläkoulussa ja lukiossa. Omalla kouluajallani ei tieto- ja viestintätekniikka kehittynyt paljoakaan kouluissani alakoulun loppupuolen jälkeen; TVT-laitteet pysyivät opetuksessa alakoulun jälkeen aika lailla samoina. Esimerkiksi videotykit, PowerPoint-esitykset ja erilaiset oppimisympäristöt olivat uusi juttu minulle kun aloitin yliopisto-opiskelut. Olin lukion jälkeen pitänyt kaksi välivuotta opiskeluista, ja sillä aikaa opetuksessa käytettävä tietotekniikka tuntui edistyneen aikalailla, tai sitten lukiossa vain oltiin sen verran jäljessä tieto- ja viestintälaitteiden kanssa. Jouduin siis opettelemaan Moodlet, PowerPointit ja muut TVT-oppimisvälineet alusta asti kun aloitin yliopisto-opiskelut.

En ole itse ehtinyt vielä tehdä sijaisuuksia tai muutenkaan tutustua kunnolla siihen, että miten paljon tänä päivänä käytetään tieto- ja viestintätekniikka koulussa, joten minulla ei vielä ole kokemusta siitä, miten ja missä mittakaavassa teknologiaa käytetään koulussa. Kuulemma kuitenkin joissakin kouluissa käytetään opetuksessa jonkin verran iPadeja ja iPhoneja. En tiedä, että missä aineissa ja minkälaisissa tehtävissä näitä käytetään, mutta tämä kehitys on mielestäni ihan hyvä asia, kunhan niiden käyttö vaan pysyy kohtuuden rajoissa. Mielestäni iPadeja ja iPhoneja ei tarvitse joka aineessa ja jokaisella oppitunnilla käyttää. Nämä laitteet voivat olla käteviä joissakin aineissa, ja niiden käyttöä on hyvä opettaa oppilaille, sillä nämä laitteet ovat nykypäivänä yleisiä työkaluja yhteiskunnassa. Mielestäni tulisi kuitenkin säilyttää tasapaino opetuksessa sen suhteen, että kuinka paljon teknologiaa käytetään. Oppilaiden tulisi oppia ja tehdä koulussa muutakin, kuin pelkästään teknologiaan liittyviä asioita. Ajatellaan esimerkiksi kirjoitustehtäviä. Kirjoitustehtäviä ei tulisi mielestäni kokonaan siirtää tietokoneella tehtäviksi, vaan olisi tärkeää, että myös käsinkirjoitustaitoja kehitettäisiin. En kuitenkaan tarkoita sitä, ettei tietokonekirjoitustaito olisi tärkeä kehittää, vaan sitä, että sekä tietokonekirjoitustaidon että käsinkirjoitustaidon kehittämiseen tulisi keskittyä tasapuolisesti. Vaikka käsinkirjoitus on vaihtunut suurimmaksi osin tietokoneella kirjoittamiseksi, niin pidän kuitenkin yhtä tärkeänä käsinkirjoituksen harjoittelemista, sillä käsinkirjoittamista kuitenkin tarvitaan edelleen jokapäiväisessä arjessa.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että tieto- ja viestintätekniikkaan ei tulisi keskittyä liikaa opetuksessa, niin pidän kuitenkin tieto- ja viestintätekniikan käyttöä välttämättömänä asiana opetuksessa. Koulujen teknologian käyttö tulisi kehittyä samaa tahtia kuin teknologiakehitys etenee yhteiskunnassa. Koulujen tehtävänä on valmentaa oppilaat yhteiskuntaan ja työelämään, joten silloin kun yhteiskunnassa tapahtuu kehitys teknologiassa, niin se tulisi näkyä myös kouluissa. On tärkeää, että oppilaat saavat valmiudet ja tarvittava osaaminen tulevaan työelämäänsä. Teknologian syrjäyttäminen kokonaan opetuksesta ei ole järkevää, sillä teknologiataitoja tullaan väistämättä tarvitsemaan sekä työelämässä että arjessa.

Keskusteltiin luennolla myös ”digitaalisesta kuilusta”. Onko Suomi teknologian kuilun pohjalla? Ainakin koulujen välillä näyttäisi olevan suuriakin eroja teknologian käytön suhteen. Harto Pönkä kirjoittaa blogissaan ”Koulujen tietotekniikka edelläkävijyys ja uudet oppimistaidot” näin: ”Pääongelma on, että nykyaikaisia tieto- ja viestintätekniikan välineitä kutsutaan Suomessa tulevaisuuden välineiksi ja ympäristöiksi, ja niiden käyttöä kutsutaan tulevaisuuden oppimiseksi. Siis niitä, jotka ovat olleet maailmalla käytössä jo vuosia. Näitä ovat esimerkiksi blogit, wikit, käsitekarttatyökalut ja monet muut yhteistyötä ja oppimista tukevat palvelut. […] Kuitenkin blogit ja wikit ovat monelle opettajalle edelleen täyttä hepreaa. Siitä huolimatta, että asiaan on panostettu vuosikausia.” Koska opettajilla on mahdollisuus valita, minkälaisia oppimisvälineitä ja -metodeita he käyttävät opetuksessaan, niin erot teknologian käytössä syntyvät helposti. Teknologian nopea kehittyminen on sellainen asia, joita moni opettaja vierastaa. Ymmärrän sen hyvin, sillä vierastan itsekin uusia laitteita ja työkaluja (kuten tässäkin kurssissa blogin käyttöönottamista). Yleensä kuitenkin alan pitämään välineitä kätevinä ja hyödyllisinä, kun olen tutustunut niihin ja opin käyttämään niitä. Itselläni ahdistus uusien laitteiden käyttöönotosta syntyy siis usein siitä, että laite on vieras, enkä ymmärrä miten sitä tulisi käyttää. Olisi hyödyllistä, että opettajat pääsisivät kunnolla tutustumaan laitteisiin erilaisten koulutuksien kautta, jotta ne tulisivat tutuksi. Silloin varmasti myös uusien laitteiden käyttöönotto opetukseen tuntuisi turvallisemmalta ja kiinnostavimmilta.

Nykypäivänä, kun tietoa haetaan usein internetistä, on tärkeää, että oppilaat oppivat etsimään tietoa internetistä ja oppivat kriittistä tiedon lukemista eri internetlähteistä. Carita Kiili on tehnyt väitöskirjan ”Online reading as an individual and social practice” joka käsittelee juuri tätä aihetta. Kiili tutki sitä, miten lukiolaiset lukevat tietoa internetistä, kun he käyttävät sitä kirjoitelmiensa tiedonlähteenä. Hän havaitsi, että myös nettisukupolvi tarvitsee tukea internetlukemisessa, sillä joillakin tutkimistaan lukiolaisilla oli ongelmia löytää merkityksellistä informaatiota internetistä. Kiili havaitsi myös, että osa tutkittavista lukiolaisista eivät juurikaan arvioineet lukemaansa informaatiota internetlähteistä. Internetistä on tullut olennainen tiedonlähde koulutöissä, ja näin ollen on mielestäni tärkeää, että oppilaille opetetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kriittistä lukemistaitoa. Kriittistä lukemistaitoa tulisi opettaa oppilaille jo siinä vaiheessa, kun he aloittavat informaation etsimisen internetistä. Silloin he oppisivat alusta asti arvioimaan lukemaansa informaatiota erilaisista internetlähteistä.

Mielestäni tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotto opetukseen on hyvin tärkeää nyky-yhteiskunnan teknologiakehityksen kannalta, mutta sitä ei kuitenkaan tulisi käyttää opetuksessa liikaa. On tärkeää, että oppilaat saavat tarvittavan tiedon ja taidon tuleviin opiskeluihin ja työelämään, mutta myös muulle toiminnalle tulisi antaa tilaa. Toiminta opetuksessa, johon ei liity tieto- ja viestintätekniikka, ei ole menettänyt arvoaan, vaikka tieto- ja viestintätekniikasta onkin tullut merkittävä osa yhteiskunnassa. 

Lähteet:

Pönkä, H. (2011). Koulujen tietotekniikka edelläkävijyys ja uudet oppimistaidot. Blogikirjoitus. http://harto.wordpress.com/2011/10/14/koulujen-tietotekniikka-edellakavijyys-ja-uudet-oppimistaidot/

Kiili, C. (2012). Väitös: 25.8. Internetlukemista olisi hyvä opettaa koulussa. Väitöstiedote: https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2012/08/tiedote-2012-08-17-12-06-53-863777